Lunta…

23 11 2008

Vihdoin saatiin Espooseenkin lumipeite maahan. Ei sitä lunta paljon tarvitse maassa olla, kun on jo heti valoisampaa…ihanaa! Toivottavasti nyt pitäisi pikkupakkasta, että lumipeite myös pysyisi maassa. Koiruudetkin olivat sataneesta lumesta aivan innoissaan ja tohkeissaan.

En päässyt tänään koirieni kanssa Luukkilenkille, kun olin lupautunut “nuorisolle” huonekalukauppoihin kuskiksi ja niinpä se päivä kuluikin Suomi Soffaa ja Ikeaa kierrellen ja huonekaluja ja tarvikkeita nuorten kanssa ostellen. Kauppareissulta kotia palattuani jouduinkin ensi kerran tänä talvena pihaa kolaamaan, oli sitä lunta sen verran tuiskunnut.

Kovasta tuulesta ja lumituiskusta huolimatta päätin lähteä tekemään kävelylenkin, joten vetäisin ”lapinpipon” päähän, riittävästi vaatetta ylle ja sauvat käteen ja painuin pihalle -  täytyy kyllä todeta, että oli aika raskas lenkki ja puuskutin kuin kala kuivalla maalla, kun takaisin kotiin lenkiltä palasin, mutta hyvää teki “tuuletus” raikkaassa talvisäässä!!!


Toiminnot

Tietoa

2 vastausta

23 11 2008
1lopilleri

Hyvää se ulkoilu tekee meillle kaikille,oltiin Luukin reissulla…..pääsimme juuri pois ennen kuin pahin myräkkä alkoi.

T.Ada ja Elwira (lisää blogissamme,kun tuo isäntä saa päivitettyä)

23 11 2008
Marjaana

Ja sisko tuloo sitten ensi sunnuntaina ilman sauvoja retkelle. Eihän siitä muuten mitään tule, jos Kaide pääsee niihin taas käsiksi :-)

Jätä kommentti